Audition (1999)

Olen vältellyt Auditionin katselemista jo vuosia (vaikea uskoa, että tämä on jo 17 vuotta vanha elokuva). Nyt Halloweenin lähestyessä päätin tehdä kulttuuriteon ja katsella viimein tämän japsikauhun klassikon.

Vaimon kuolemasta on kulunut 7 vuotta, ja elokuvatuottajana toimiva yksinhuoltajaisä alkaa kaivata jo uutta tilalle. Hänen kollegansa keksii niljakkaan juonen. He järjestävät näyttelijättärille koe-esiintymisen, jonka todellisena tarkoituksena on löytää vaimo miehelle. Hakemusten joukosta mies bongaakin synkän ja salaperäisen ehdokkaan, johon hän rakastuu, vaikka kaikki merkit viittaavat, että nainen on viimeinen ihminen, johon kannattaisi rakastua…

Elokuvan alkupuoli on kuin romanttisesta draamakomediasta ja toimii yllättävän hyvin ilman mitään kauhuelementtejä. Katsoja kiintyy sympaattiseen ja yksinäiseen päähahmoon. Monet varmasti pystyvät samaistumaan tilanteeseen, jossa järjetön ihastuminen peittää selvät katastrofin merkit. Hitaasti elokuva alkaa mennä synkemmäksi ja kauhua rakennetaan hyvin kohti veristä kliimaksia. Loppupuolella ohjaaja Takashi Miike pääsee omimpaan elementtiinsä houreisissa kauhukuvissa.

Vaikka päähahmo ei mitenkään ansaitse kohtaloaan, niin pahiksen motiivit ovat tavallaan ymmärrettäviä. Sympatiat ovat miehen puolella, mutta hän ei ole niin viaton kuin miltä alkuun vaikuttaa. Hän luonnollisesti valehtelee ja antaa turhia odotuksia elokuvaroolista, toisekseen häntä selvästi viehättää alistuvalta vaikuttava ja puolet nuorempi nainen. Lopun unijakso antaa ohimennen ymmärtää, että hänen edellinen vaimonsa ei ollut kovin onnellinen avioliitossa. Nainen taas on joutunut lapsuudessaan kuvottavan sadismin kohteeksi, ja häntä käytetään jälleen hyväksi. Hänen tuntuu olevan mahdotonta edistyä elämässään ilman, että miehet haluavat hänet sänkyyn. Audition kääntää perinteiset kauhuroolit ovelasti ja turhaan alleviivaamatta.

Audition ei ollut pettymys. Kokeneemmalle katsojalle tämä ei ole ihan niin vaikeaa katsottavaa kuin maineen perusteella osaisi odottaa, mutta väkivalta on kieltämättä tehokasta. Elokuvan tehot perustuvat enemmän synkkään tunnelmaan ja mysteerintuntuun kuin turhaan säikyttelyyn tai goreen.

4/5 

Imdb

Bone Tomahawk 2015

 Kannibalistiset villi-ihmiset sieppaavat muutaman kyläläisen, ja seriffi retkikuntineen lähtee pelastamaan siepattuja. Tästä alkaa tyypillinen vaellus länkkärimaisemissa. Miehet joutuvat taistelemaan ryöstäjiä ja porottavaa aurinkoa vastaan. Mikään ei valmista tulevaan. Lopulta villien majapaikka löydetään ja jumalauta… Olen paljon sairasta paskaa elokuvissa, mutta Bone Tomahawkin yllättävä brutaalius saa voimaan pahoin.

Elokuvan alku on hieman tylsä, onneksi hyvät näyttelijät ja dialogi pelastavat paljon. Näyttelijöinä on se yksi muija, sitten se yksi jäbä ja se toinen jäbä ja vielä se yks jäbä Conjuringista sekä Kurt Russell. Hahmot ovat sympaattisia, etenkin vanha apulaisseriffi, joka höpisee täysin satunnaista läppää pitkin matkaa. Elokuvan genret ovat western/kauhu, mutta kauhuelementtejä saa odottaa kauan. Lopussa kyllä karmii, mutta jälleen kerran elokuvaa olisi voinut lyhentää. Yli kahden tunnin kestolle ei ole perusteita. Lisäksi loppukliimaksi jää puuttumaan. Varsinainen lopputaistelu tapahtuu kuvan ulkopuolella.

Bone Tomahawk on saanut kehuja kriitikoilta ja kerännyt lievää kulttimainetta. Elämys jäi kuitenkin hieman vajaaksi. Juoni on turhan yksinkertainen. Kauhua olisi saanut rakentaa kauemmin. Kannibaalit olisi voitu tuoda aikaisemmin kehiin, näyttämällä heitä vaikkapa vaanimassa leiriä. Nyt kannibaalit lähinnä hyökkäilevät yllättäen puskista, eivätkä he edes tunnu pelkäävän luoteja, vaan antautuvat suoraan piipun eteen. Kannibaalit ovat kyllä pelottavia, mutta vielä pelottavampia heistä olisi saanut näyttämällä heidät älyllisinä ja juonivina olentoina.

Olisin halunnut pitää Bone Tomahawkista enemmän, koska se on taitavasti ohjattu ja hyvin näytelty, ja idea on tuore. Valitettavasti se ei kuitenkaan lunasta odotuksia.

3/5
Imdb 

The Shallows (2016) / Frozen (2010)

Laitoin kaksi elokuvaa yhteen arvosteluun, koska niissä on paljon yhteistä. Molemmissa toimitaan rajatussa tilassa, molemmissa uhkaavat luonnonvoimat ja aggressiiviset eläimet, ja molempien juonen voi tiivistää yhteen lauseeseen. Uudemmassa eli paljon kehutussa The Shallowsissa surffarinainen jää pienelle kivelle hain piirittämäksi. Frozenissa (2010!!!) kolme laskettelijaa jumittuu hiihtohissiin susien piirittämiksi.

Molemmissa elokuvissa eläinten murhanhimo menee hieman koomiseksi. Varsinkin The Shallowsin hai näyttää vihaavan ihmisiä määrätietoisesti ja näkee ihmeen paljon vaivaa tappaakseen niin paljon kuin pystyy. Tietenkin jos ajattelee mitä pahaa ihmiskunta on tehnyt valtamerille ja luonnolle ylipäätänsä (mieti metsästäjien murhanhimoa, kun susi käy asutuksen lähellä), niin tämän luontokappaleen motiivit ovat ymmärrettäviä.

The Shallows on teknisesti hyvin toteutettu. Vedenalaiset kuvakulmat ovat upeita, cgi-hai näyttää uskottavalta ja toimintakohtauksissa on hyvää jännitettä. Frozenin toteutuksessa ei ole myöskään mitään vikaa, mutta budjetti on selkeästi pienempi ja toteutus perinteisempi.

Blake Lively tekee erinomaisen fyysisen roolin The Shallowsissa. Karisma ja lahjat ovat sitä luokkaa, että naisen näkisi mielellään vastaisuudessakin jännitys- ja toimintaelokuvissa. Frozenin hahmot ovat kliseisiä ja unohdettavia kauhuelokuvan perusteinidouchebageja, joskin he saavat puolen välin jälkeen enemmän inhimillisiä piirteitä.

 Jännityksen ja kauhun kannalta Frozen kuitenkin voittaa. The Shallowsin ongelmana on se, että päähahmon selviämisestä voi olla varma heti alusta lähtien. Ruudussa käy muutama muu hahmo nopeasti tapettavana, mutta selviämiskauhulle tyypillistä arvailua siitä, että kuka kuolee seuraavaksi ja miten, ei jää. Frozenissakin on helppo arvata, että kuka selviää lopuksi, mutta muiden kohtaloa saa jännittää. Frozenissa myös rakennetaan terroria hitaammin. Asiat alkavat mennä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän päin helvettiä, mikä tuo elokuvaan myös vienoa äärimmäisen pimeää huumoria.

SPOILEREITA Frozenissa hieman hämää hahmojen typerät ratkaisut. Itse olisin sitonut vaatteista köyden ja laskeutunut sitä myöten roikkumaan käsieni varaan ja hypännyt sitten lumilauta jaloissa. En siis hyppäisi istuma-asennosta suorin jaloin. Hiihtohissistä pudotusta oli ehkä 15 metriä. Kolmen henkilön vaatteista saisi ainakin 10 metrin köyden ja suorin käsin roikkuen matka vähenee vielä pari metriä. Lumilauta ja kengät ottavat hieman iskua vastaan, ja uusi lumi pehmentää, joten jäljelle jäävä muutaman metrin pudotus ei olisi kovin vaarallinen. Vaihtoehtoisesti olisin kivunnut vaijeria pitkin alas neljällä raajalla, enkä roikkunut vain käsieni varassa. Lisäksi se, että hiihtohissin vaijeri on muka ”razor sharp”, ja että tämä on vielä yleisesti tiedetty fakta, on täysin älytöntä. Todellisuudessa luultavasti voisi vain kietoutua vaijeriin ja puoliksi liukuen laskeutua smuutisti alaspäin.

The Shallows on pieni pettymys hypen jälkeen. Se on Frozenin tavoin ihan kiva ja viihdyttävä pikkuleffa, mutta ei jää muuten elämään kuin ehkä Blake Livelyn astinlautana genreleffoihin. Pienistä virheistään huolimatta Frozen voittaa tämän matsin.

The Shallows 3/5
Frozen 3,5/5
 

Prisoners (2013)

Tässä synkässä trillerissä kahden pariskunnan pienet tyttäret siepataan. Asiaa lähtee selvittämään Jake Gyllenhaalin esittämä poliisi, sekä omaa ”tutkintaansa” tekevä Hugh Jackmanin esittämä ärsyttävän kaikkivoipaiseksi itseään luuleva perheenisä. Isukki kidnappaa vajaaälyisen epäillyn ja yrittää kuulustella tätä periamerikkalaisin kidutusmetodein. Terrence Howardin esittämä toisen perheen isä tuomitsee metodit, mutta on liian nöösi asettumaan alfaurosta vastaan. Perheet alkavat hajoilla ja kaikki käyvät äärirajoilla. Juoni on täynnä twistejä.

Elokuvaa voi verrata kaikkien tuntemaan masennustrillerin esikuvaan Seveniin. Molemmissa kelit ovat perseestä, kaikkia vituttaa ja syyllinen on aina askeleen edellä. Vastaavia uskonnollisia teemoja on myös luvassa. Elokuvat myös koukuttavat ja pitävät otteessaan samalla tavalla. Vaikka katsojaakin vituttaa, niin pakko katsoa loppuratkaisuun asti.

Prisoners tuntuu huomattavasti lyhyemmältä kuin 2,5 tuntia. Tyyliseikat ovat kunnossa, näyttelijät erinomaisia ja viihdearvot kohdillaan. Kuitenkin pieniä virheitä voi tästäkin mestariteoksesta löytää. Päällimmäisenä ehkä se, että pääosapoliisi ei anna kovin terävää kuvaa itsestään. Tämä voi tosin olla myös realismia. Hän ei huomaa ilmiselviä johtolankoja, hän paukkii vaaratilanteisiin kliseisesti yksin ase tanassa, sekä availee epäilyttäviä todistusaineistoa sisältäviä laatikoita sorkkaraudalla, vaikka jo ensimmäisen laatikon jälkeen tulee selväksi ettei ehkä kannattaisi.

5/5 
Imdb

Under the Skin (2013)

Scarlett Johanssonin esittämä nainen ajelee pakettiautolla ympäriinsä ja viettelee miehiä. Pian selviää, että naisessa on jotain todella outoa. Hän ei näytä muuten minkäänlaisia tunteita, eikä oikeastaan tee muuta kuin viettelele miehiä ulkonäköön katsomatta. Hän vie hypnotisoidut miehet omituiseen mustaan huoneeseen, jossa nämä uppoavat mustaan aineeseen. Surrealistiset hukuttamiskohtaukset antavat vihjeen, että aivan tavallisesta sarjamurhaajaelokuvasta ei ole kyse. Noin viimeisellä kolmanneksella elokuvaa sympatiat kääntyvät tämän alkujaan vastenmieliseltä psykopaatilta vaikuttavan naisen puolelle.

En viitsi kertoa liikaa elokuvasta, etten pilaa kenenkään katselunautintoa. Äkkiseltään elokuva vaikuttaa vaikeatulkintaiselta, mutta oikeastaan lopussa homma on melko selvä. Elokuva on sekoitus kauhua, scifiä, draamaa ja taide-elokuvaa. Visuaalinen toteutus on paikoin huikeaa. Muutama kohtaus on häiritsevän upeaa katsottavaa (enkä tarkoita vain Scarlett Johanssonin alastonkohtauksia), josta ei tule oikeastaan mikään muu elokuva mieleen. Vastapainoksi taiteellisille surrealistisille kohtauksille elokuvassa on realistista kaupunkikuvausta, joka välittää harvinaisen autenttisesti suurkaupungin katujen tunnelmaa. Myös metsässä tapahtuva loppukohtaus palaa verkkokalvoille. 

Teknisesti siis elokuva on huippuluokkaa ja ainakin itselleni jotain virkistävän uutta. Juonikaan ei ole hassumpi, mutta ongelmana on hieman liian hidas tempo. Ensimmäinen puolisko junnaa paikallaan. Scarlett Johansson ajelee pakettiautolla, houkuttelee miehiä ja vie heidät mustaan huoneeseen. Murhakohtaukset ovat upeasti toteutettu, mutta melkein tismalleen sama kuvio toistuu kolme kertaa. Monet kohtaukset ovat aivan liian pitkiä. Dialogia ei juuri ole

Voin silti suositella elokuvaa etenkin pajapäille. Sopivan utuisissa tiloissa elokuva on hypnoottista seurattavaa ja herättää ajatuksia. 

4/5  

Imdb

Berberian Sound Studio (2012)

  

Vietän halloweenia koko lokakuun ja siksi aloitan kauhuelokuvilla. Halloweenkuun ja blogini ensimmäinen valinta ei ollut menestys, sillä en jaksanut katsoa elokuvaa kokonaan. En muista koska olisin viimeksi jättänyt elokuvan kesken, mutta Berberian Sound Studio saa nyt kunniamaininnan yhtenä historian tylsimmistä elokuvista. Kirjoitan arvion silti. Ujon hissukan oloinen brittimies palkataan italialaiseen elokuvastudioon äänittäjäksi. Saavuttuaan studiolle hän kohtaa tylyjä machomiehiä ja mysteerisiä tummia naisia. Kulttuurierot ja argentomaisen kammottavien äänitehosteiden kuuntelu ja tekeminen synkällä studiolla saa miehen ahdistumaan. Siinä onkin koko ”juoni” tietääkseni. Kaikki pienet ”sivujuonteet”, kuten pääosaesittäjän kirjeenvaihto äitinsä kanssa, tuntuvat täysin irrallisilta. 

Alkuun elokuva herättää kiinnostuksen kopioimalla 1970-luvun italohorrorin tyyliä ja omaperäisellä aihepiirillä. Noin puolen tunnin päästä katsojalla ei ole vieläkään käsitystä mistä elokuva oikeastaan kertoo. Kuvissa toistuvat pyörivät kelanauhat, värähtelevät mittarit ja murskattavat vihannekset. Noin 45 minuutin kohdalla tajuaa, että elokuvassa ei tule tapahtumaan mitään muuta. Noin tunnin kohdalla elokuva tuntui kestäneen ikuisuuden, ja minun oli pakko lopettaa kesken. Katsomista ei helpota se, että puolet dialogista on italiaksi. Lisäksi brittimiehen puhe on miksattu hyvin hiljaiseksi, ja kun volumea säätää kovemmalle, ääniraidalta rävähtää säröinen kirkaisu aitoon 70-luvun tyyliin. Elokuva hajottaa mielen ja korvat. 

Arvaukseni elokuvan merkityksestä on, että se kuvastaa tavallisen ihmisen kärsimystä työpaikalla, jossa ei haluaisi olla. Työporukka tuntuu etäiseltä (eivät kirjaimellisesti edes puhu samaa kieltä), pomo vittuilee, työtehtävät tuntuvat piinaavilta, hallinto ei toimi, sielu tuhoutuu hitaasti. Pystyn samaistumaan tehtyäni jonkin aikaa tylsiä toimistohommia. Siinä mielessä elokuva on jopa nerokas ja hämmästyttävän tehokas, koska tunnin kohdalla stoppia painaessa helpotuksen fiilis on kuin allekirjoittaisi eropaperit vuosikausien paskaduunin jälkeen. 

Mikäli elokuva on jonkinlainen taideprojekti, jonka tarkoitus on johdattaa katsoja aivot sulattavaan tuskalliseen limboon, niin se onnistuu melko hyvin 90 minuutin kestollaan. Toisaalta jos tarkoituksena on vittuilla ja koetella henkisesti ja fyysisesti katsojaa mielenkiintoisen elokuvaelämyksen asemesta, niin miksei tehdä samalla vaikka viiden tunnin leffaa pyörivistä kelanauhoista, värähtelevistä viisareista ja murskattavista vihanneksista? Sitä voisi sitten läpällä katsella leffailloissa, ja lyödä vetoa, kuka kestää pisimpään. 

Elokuva on visuaalisesti ja äänimaailmaltaan tyylikäs ja idea on omaperäinen. Harmi, että käsikirjoituksen puutteen vuoksi elokuva vain junnaa paikoillaan (ainakin ensimmäisen tunnin). Tämä olisi toiminut ehkä kolmen minuutin Youtube-videona. Ehkä tällekin on katsojakuntansa, kuuntelevathan jotkut noisea ja osallistuvat chilinsyöntikilpailuihin. Täysjärkisiä neuvon pysymään kaukana elokuvasta, tai ehkä katsomaan hieman alusta ja lopusta, jos lopussa sattuisi tapahtumaan jotain.

1/5 


Imdb

Uusi elokuvablogi

Tervetuloa lukemaan uutta elokuvablogia, joka käsittelee pääasiassa genre-elokuvia, kauhua, scifiä, fantasiaa ja jotain sekavampia tapauksia.